Salpan historiaa

Värikkäitä muistoja

Hotelli Salpan kastajaistilaisuudessa 26.5.2017 Saukkosen Pauli kertoili keräämäänsä Hotelli Luumäen – Maisemahotelli Kastellin ja muuta historiaa kuulijoille.

Kiitos Paulille näistä mielenkiintoisista tarinoista!

Hitchcock mukana motellin menossa

Hotelli Salpa vaalii kuusikymmenluvulla aloittaneen Luumäen Motellin vaiherikkaita ja värikkäitä perinteitä.

Elettiin kuusikymmenluvun alun kevättä kun kaakkoissuomalainen hiekkakuningas Alpo Kaukasalo ajoi autollaan Luumäen Askolassa kuutostien varressa olevan Kiviluomien talon pihaan ja meni suoraan asiaan.

  •  Myykää tuosta rantatontti, Kaukasalo sanoi viittoen kuutostien toisella puolella olevaa harjannetta kohti.

Kysymyksellään Kiviluomat yllättänyt sai vastauksen saman tien.

  •  En minä mitään myy, mutta käänny Mattie Strandmanin puoleen hän saattaa tuon perunapellon myydä, Anna Kiviluoma kehotti.

Ja niinhän siinä kävi, että Kaukasalo ja hänen Kivijärvi Oy:n yhtiökumppaninsa rakennusliikkeen omistaja Olavi Penttilä saivat haluamansa tontin, joka lohkaistiin Pihlajaniemen tilasta kuutostien ja Kivijärven rannan välistä.

Tuosta alkoi maamme matkailuun ihka uuden uran piirtävä vertaansa vailla oleva tarina. Pienen perunapellon paikalle nousi Suomen ensimmäinen motelli, josta tuli oitis erittäin suosittu. Ovi kävi tiuhaan bussien tuodessa asiakkaita jonoksi asti. Joukossa oli sekä koti- että ulkomaisia kuuluisuuksia muun muassa maailmankuulu elokuvamoguli Alfred Hitchcock, brasilialaiset sambatanssijat, venäläiset ilotytöt ja niin edelleen. Ilman tarmokkaasti työnsä hoitanutta siivoojaa Hitchcockin käynnistä olisi jäänyt pysyvä muisto. Hän nimittäin kirjoitti pois lähtiessään nimensä huoneensa peiliin. Tunnollisesti tehtäväänsä paneutunut siivooja ei arvannut mitä tuli tehneeksi pyyhkiessään peilin puhtaaksi.

Ensin pantiin pystyyn baari

Rakentaminen alkoi 1961

Ihan ensimmäiseksi Kaukasalo ja Penttilä halusivat baarin. Sen rakensi luumäkeläinen Antti Huopala turhia aikailematta.

  • Huopalan Antti hoiti homman ripeästi ja menehtyi tapaturmaisesti 1965 jotakuinkin työmaan kohdalla, naapurissa huoltamoyrittäjänä toiminut Eino Riiali kertoi.

Baari menestyi hyvin ja Kivijärvi Oy:n omistajat olivat tyytyväisiä.

Muutaman vuoden kuluttua Kaukasalo ja Penttilä panivat lisää vauhtia liiketoimintaan rakennuttamalla motellin. Se osoittautui erinomaiseksi sijoitukseksi. Uusi ja erikoinen kiehtoi monia ja yhä useammat yritykset ja yksityiset halusivat pitää juhlansa Luumäellä.

Vajaan kolmen vuoden kuluttua alkuhuuma haihtui ja asiakasvirta hiljeni. Niinpä Kaukasalo ja Penttilä vuokrasivat motellin Rauno Rauniolle.

  • Raunio tuli hyvin tutuksi. Kun hän luopui motellin pitämisestä, osa hänen kalusteistaan oli meidän varastossa vuoden verran, Matti Kiviluoma kertoi.

Cadillac kertoi onko isäntä paikalla

Lisää kansainvälistä väriä Luumäen Motellille toi Kanadan Vancouverissa lihabisneksessä rikastuneet Veikko ja Eila Parkkari joista tuli motellinpitäjiä 15.2.1964.

Keneltäkään ei jäänyt huomaamatta Parkkarin iso musta Cadillac, jolla hän kurvasi motellin eteen, jossa se sitten seisoi aina kun Parkkari oli paikalla.

Aluksi motellissa oli kahdeksan matkustajahuonetta ja kahvila, johon mahtui 137 asiakasta. Anniskeluoikeuksia ei aluksi ollut, mutta sitten ne myönnettiin raittiusihmisten tiukasta vastustuksesta huolimatta kunnanvaltuustossa äänin 18-5.

Varsin pian kävi selväksi, että hyvin menestynyt motelli tarvitsee lisää tilaa. Laajennus toteutettiin 1965. Huoneita tehtiin lisää ja samalla saatiin käyttöön ajan henkeen sopinut anniskeluravintola. Remontin jälkeen palvelutaso nousi ajan vaatimalle tasolle. Kokoustiloja tuli lähes neljällesadalle hengelle. Näin saatiin tilava kokoontumispaikka Kymen läänin keskellä olevalle Luumäelle.

Veikko Parkkarin ensimmäisiä tehtäviä oli orkesterin hankkiminen. Ilmoitus orkesterikilpailun järjestämisestä oli monissa lehdissä Helsingin Sanomia myöten.

  • Osallistuimme kilpailuun ja yllätykseksemme meidät valittiin, Simo Räihän orkesterin omistaja lappeenrantalainen Simo Räihä kertoi.
  • Parkkarin järjestämissä avajaisissa aloitimme soittamisen ja sitä kyllä riitti. Tanssia oli joka viikonloppu ja päivätanssitkin olivat hyvin suosittuja. Kävijöitä oli niin paljon, että me soitimme eteisessä.

Ja tässä on kutsu paikallisesta lehdestä ko. tapahtumasta. Esimerkiksi bussikyydin osalta:

Ja tässä on kutsu paikallisesta lehdestä ko. tapahtumasta. Esimerkiksi bussikyydin osalta:

Väenpaljoudesta johtuen sisälle pääsy oli monta kertaa vaikeaa.

  • Täyttä oli tungokseen asti, mutta me pääsimme ”siivellä” mukaan tanssimaan, Simo Räihän vaimo Ritva muisteli hymyillen.

Simo Räihän mukaan monet kävijöistä luulivat motellin katolla suurin kirjaimin olevan nimen tehneille sattuneen virheen.

  • Eikö siinä pitäisi olla m-kirjaimen sijasta h, asiakkaat huomauttelivat.

Suuressa joukossa sattuu ja tapahtuu. Räihän ajan yksi hupaisa tapaus oli erään tarjoilijat vatsan kipeytyminen.

  •  Pyylevä tarjoilija painoi tuskaisena käsillään vatsaansa. Niinpä hänet toimitettiin Lappeenrantaan sairaalaan. Diagnoosi oli yllättävä, sillä aikanaan kyseinen tarjoilija tuli takaisin lapsen saaneena.

Motellissa ei alkuaikoina ollut A-oikeuksia. Se ei aina riittänyt hotellinpitäjälle.

  • Parkkari halusi joskus vahvempia aineita. Niinpä niitä käytiin hakemassa Lappeenrannasta. Minäkin olin kerran kuskina, Räihä muisteli.

Veikko Parkkari oli mies, joka ei kaihtanut mitään töitä.

  • Esimerkiksi se ei ollut yllätys eikä mikään, jos tapasi Parkkarin keittiöstä lihapullataikinaa vatkaamasta, Eino Riiali kertoi.

Washing in American style

Lappeenrantalainen Arja Tuomela on eräs niistä, joka koki henkilökohtaisesti Luumäen Motellin nopean nousun suosion huipulle.
  • Valmistuttuani merkonomiksi 1964 pääsin töihin Etelä-Karjalan yrittäjien tilitoimistoon ja hoidin siellä vuoden ajan Luumäen Motellin kirjanpitoa, Arja Tuomela kertoi.
  • Vuoden 1966 helmikuussa motellin toimitusjohtaja, joka ei perustanut kyseisestä tittelistä, vaan halusi itseään kutsuttavan isännäksi, Veikko Parkkari tuli työpaikalleni ja sanoi minua osoittaen: ”Haluan tämän tytön töihin Luumäelle nyt heti”. Tilitoimiston johtaja vastasi, ettei kukaan voi tilinpäätösten aikaan lähteä pois ihan tuosta vain. Se ei Parkkaria pysäyttänyt hänen tokaistessa: ”Sehän on järjestelykysymys ja kyllä se onnistuu kun asia hoidetaan Amerikan malliin”. Ja niinhän siinä kävi, että lähdin helmat heiluen ja olin jo seuraavana päivänä motellilla töissä. Hieman 21-vuotiasta Luumäeltä lähtöisin olevaa nuorta naista arvelutti, mutta en kuitenkaan epäröinyt lähteä uuteen ja ennalta arvaamattomaan työpaikkaan.

Motellilla Arja Tuomelan työtehtäviin kuului tilien hoitamisen lisäksi paljon muutakin.

  • Aloitin aamulla respassa huoneiden laskuttamisella. Sitten hoidin keskusta kunnes siirryin konttorin puolelle tehden mitä erilaisempia paperitöitä mm. hoitamalla kirjanpitoa ja laskemalla henkilökunnan palkat. Samalla otin vastaan huonevarauksia. Tilauskirjat ja huoneet olivat jatkuvasti täynnä.
  • Työskentelin myös kassalla. Kun kassa tyhjennettiin rahaniput pantiin pusseihin pankkiin vietäviksi.
  • Viinikassakin teetti töitä, sillä siitä piti tehdä Alkolle tilastot.
  • Ja jos kaikki kerrotaan, niin Parkkarin koiraakin ulkoilutin aina silloin tällöin.

Tuomelan työpäivä motellilla alkamisajaksi kirjattiin työsopimukseen alkamisajaksi kello 8 ja päättymisajaksi kello 17.

  • Alkamisaika piti paikkansa kun linja-auto tuli sopivasti ennen kahdeksaa. Toki työt päättyivät jotakuinkin sovittuun aikaan, mutta siinä joustettiin puolin ja toisin. Muutaman kerran kävi niin, että motellilla ei illalla osattu palvella telexiä tarvinneita liikemiehiä. Niinpä komea valkoinen Impala nouti minut Lappeenrannasta asioita hoitamaan. Telex oli tuolloin laite, jonka käyttäminen oli vielä harvinaista.
  • Suuressa asiakasmäärässä oli kävijöitä joka lähtöön. Kotimaisista kuuluisuuksista on parhaiten mielessä Irvin Goodman, joka respaan tullessa heitti aina ennen tervehtimistä komean voltin.

Hotellia pyörittänyt Veikko Parkkari oli Arja Tuomelan mukaan suoraluontoinen ja ehdotonta rehellisyyttä vaativa.

  • Parkkali oli hyvä työnantaja joka osasi olla kova. Minulla ei ollut vaikeuksia missään vaiheessa. Minua hän kutsui nimen sijasta aina tytöksi. ”Tyttö hoitaa asian”, oli monta kertaa kuulemani sanonta.
  • Sen sijaan esimerkiksi soittajat saivat huutia, jos aikataulu ei pitänyt paikkaansa ja soittaminen ei sujunut sovitulla tavalla.

Täsmällisyyden vaatiminen oli ymmärrettävää paikassa, jossa oli jotakuinkin kaikkea mahdollista tarjolla.

  • Motellilla oli ravintolan, huoneiden ja saunojen lisäksi mm. oma leipomo ja parturi-kampaamo. Yhtäkaikki se oli oma yhteisö, jolla oli monipuolinen ja asiansa osaava henkilökunta, Tuomela luetteli.
  • Ravintolassa tarjolla ollut seisova pöytä oli kuusikymmenluvulla uusinta uutta Suomessa. Sitä ihmeteltiin ja kiiteltiin.

Vaikka Arja Tuomela sopeutuikin hyvin motellin kiihkeään menoon, se ei ollut pidemmän päälle sitä, mitä hän työelämältä odotti. Niinpä hän haki lappeenrantalaisen rakennusliikkeen palvelukseen ja tuli valituksi.

Motellin isäntää ja hänen emäntäänsä Eilaa harmitti tunnollisen työntekijän menettäminen, mutta he ymmärsivät miksi 23-vuotias nuori nainen halusi päästä elämässä eteenpäin. Se näkyy myös 31.5.1968 annetussa työtodistuksessa: ”Arja Tuomela on osoittanut kiitettävää työtaitoa ja ahkeruutta. Rehellisen luonteen ja miellyttävän käytöksen omaavana voimme suositella häntä vaativimpiakin tehtäviä hakiessaan”.

Uudessa työpaikassaan Arja Tuomela eteni konttoripäälliköksi. Sittemmin hän perusti oman tilitoimiston ja hoiti sitä 35 vuoden ajan.

Franco Poverin on kokenut kaiken

Luumäen motellin ja sittemmin Maisemahotelli Kastellina toimineen paikan todellinen tietäjä on 32 vuotta kyseistä yritystä palvellut italialainen Franco Poverin.
  • Aloitin motellilla kuusikymmenluvulla. Hyvää aikaa kesti kolmekymmentä vuotta ja silloin tein täysiä työpäiviä. Kahden viimeisin vuoden aikana olin töissä vain parina päivänä viikossa , Poverin kertoi.

Franco Poverin palkannut motellin isäntä Veikko Parkkari oli uuden työntekijän mukaan hyvä työnantaja ja esimies.

  • Parkkari ja hänen vaimonsa Eila olivat erittäin hyviä työnantajia. Veikko johti toimintaa jämäkällä otteella ja Eila huolehti henkilökunnasta kysyen aina mitä kuuluu ja mitä tarvitaan.

Veikko Parkkari teki ison vaikutuksen uuden kotimaan elämänmenoon totuttelevaan nuoreen italialaiseen.

  • Parkkari ei kaihtanut mitään töitä. Hän muun muassa teurasti sikoja, joita kasvatettiin motellin omassa sikalassa.

Kuusikymmenluvulla kaikki sujui hyvin ja motelli oli erittäin suosittu. Asiakkaita oli paljon ja henkilökuntaa kesäaikaan noin 60 henkilöä.

  • Vaikka töitä oli jatkuvasti kiireeksi asti työaikani olivat säännölliset.​
  • Ensimmäiset runsaat kolme vuotta asuin motellin yhteydessä olevassa henkilökunnan asuntolassa. Sitten muutin perheeni kanssa omakotitaloon, josta työmatkaa kertyi 20 kilometriä.

Franco Poverin aloitti työt motellin kahvilassa tehden kaikkia kahvilatoimintaan kuuluvia hommia.

  • Ensimmäisen kuukauden palkkani oli 500 markkaa. Ilmeisesti hoidin

hommat toivotulla tavalla, sillä seuraava tilini oli 600 markkaa.

  • Kahvilassa olin runsaat kaksi vuotta. Sitten pääsin baarimestarikurssille ja sen käytyäni minusta tuli suositun drinkkibaarin hoitaja. Siinä vaiheessa motellista oli tullut Maisemahotelli Kastelli, ja sen johtaja oli Pekka Heikkinen.
  • Baarimestarina hankin hyvin, mutta kiirettä kyllä riitti, sillä työskentelin yksin.

Kastellin meno ei ollut niin vilkasta kuin motellin alkuvuosina, mutta töitä oli riittävästi. Ja ongelmiakin alkoi olla.

  • Ravintolan toiminta siirtyi vastuulleni kun minusta tuli hovimestari. Otin asiakkaat vastaan, vein heidät pöytään ja otin tilauksen.
  • Ravintolan pyörittämisessä ei ollut pulmia, mutta seksibaarin avautuminen aiheutti ongelmia. Sinne piti periä maksu ja toimintaa täytyi valvoa huolellisesti.
  • Seksibaaria vastustivat nimenomaan luumäkeläiset naiset, jotka pitivät toimintaa epämääräisenä.

Kaikin puolin tahdikas ja hyväkäytöksinen Poverin ei pitänyt seksibaarin toiminnasta.

  • Olin ja olen edelleen ylpeä palveluammatistani. Halusin palvella asiakkaita, mutta en seksibaarin myötä tulleella tavalla. Niinpä pysyttelin siitä sivussa ja keskityin ravintolan toiminnan hoitamiseen. Siinä oli työtä tarpeeksi, sillä itseni lisäksi töissä oli kesäaikaan 4-5 tarjoilijaa.

Tavanomaisen ravintolatoiminnan lisäksi Poverin joutui junailemaan erilaisten kokousten ja koulutustilaisuuksien ruokailut ja kahvitilaisuudet.

  • Esimerkiksi Kaukas piti usein koulutustilaisuutensa, jotka saattoivat kestää useita päiviä, motellin hyviksi havaituissa tiloissa. Koulutukseen osallistuneet ja heidän opettajansa asuivat motellilla.
  • Monta sataa henkilöä käsittäneitä kokouksia oli myös runsaasti. Pienemmistä kokoontumisista puhumattakaan. Ja häät olivat oma lukunsa.

Nyt kun Hotelli Salpa jatkaa Luumäen Motellin maineikasta taivalta Franco Poverin on ollut kymmenen vuotta eläkkeellä.

  • Asumme vaimoni kanssa Lappeenrannan keskustassa.
  • Minulla on kaksi poikaa ja tytär. Pojistani toinen on Helsingissä ja toinen Jyväskylässä ja tytär, joka muutti toukokuun alussa kahden lapsensa kanssa Oulusta Lappeenrantaan.
  • Vanhempieni kuoltua käynnit synnyinmaassani ovat vähentyneet. Nykyisin teen vaimoni kanssa joka vuosi elokuussa kolmen viikon matkan Italiaan.​

Motel multifunctional

Luumäkeläinen Unto Koukila oli vuosina 1965-67 todellinen Motellin monitoimimies.

Reilun kahden vuoden aikana hän toimi rakentajana, talonmiehenä, taksikuskina, eläinten hoitajana ja niin edelleen.

  • Alun perin Parkkari palkkasi minut rakennusmieheksi. Hän halusi motellille lisää tilaa. Niinpä länsipään vanha osa purettiin pois ja tehtiin uusi ravintola ja huoneita, Koukila kertoi.
  • Joulukuussa Parkkari sitten kysyi ryhtyisinkö hoitamaan talonmiehen hommia ja minä lupauduin. Vaimonikin pääsi motellille töihin tehden siivous- ynnä muita talon hoidon askareita.

Varsin pian motellin isäntä huomasi Koukin olevan osaava ja luotettava mies mitä erilaisimpiin tehtäviin. Samalla työpäivien pituus venähti helposti 20 tuntiseksi.

  • Kuinka ollakaan minusta tuli taksikuski ihan noin vain. Samalla työpäivien pituus venyi ajoittain tosi pitkäksi. Kuskasin ihmisiä päivällä, illalla ja yöllä. Huristelin valkoisella Impalalla kahdeksan kuukauden aikana yli 48 000 kilometriä.
  • Tarjosin asiakkaille myös moottorivenetaksikyytiä Kivijärvellä ja sitäkin kaikkina vuorokaudenaikoina.
  • Jossakin välissä hoidin myös sikoja, joita motellilla oli 20-50. Siat kasvatettiin ja sitten ne toimitettiin teurastamolle.
  • Talonmiehen hommat alkoivat aamulla lippujen nostolla. Sitä ennen piti selvittä mistä kaikkialta vieraita motellilla on. Illalla ne piti sitten laskea alas. Ja tietenkin talkkarin täytyi pitää motellin tilat siisteinä. Yksinomaan ison etupihan lakaiseminen vei runsaasti aikaa.
  • Kaikilla piti olla amerikkalainen ote työntekoon, eli hommien piti pyöriä rivakasti, sillä Parkkari oli kovan kurin mies.
  • Työntekijöiden ydinjoukko oli hyvähenkinen ja puhalsi yhteen hiileen. Niinpä ongelmia ei ollout.

Musta Cadillac tuli Luumäelle 1967 Veikko Parkkarin serkun toimenpitein ja saatiin liikenteeseen monen mutkan jälkeen.

  • Tulli ei meinannut myöntää liikennelupaa oikein millään. Olimme lupaa hakemassa Tullihallituksessa ja virkamies ei halunnut antaa sitä. Niinpä Parkkari poistui huoneesta ja sanoi: ”Tullihallituksen pääjohtaja Veikko Vennamo on tuolla käytävän päässä. Mennään hänen puheilleen”. Silloin pari tuntia hangoitellut virkamies pyysi meidät takaisin ja antoi Cadillacille liikenneluvan. Tuontitullia piti maksaa 18 500 markkaa.
  • Cadillaciakin tulin ajaneeksi jonkin verran. Ihan kenen tahansa ei sillä kannattanut ajella. Moottorissa oli 397 hevosvoimaa ja bensaa se söi 30 litraa sadalla kilometrillä.

Erikoisista tapauksista parhaiten Koukilan mieleen on jäänyt paperitehdaspatruuna Juuso Waldenin vierailu.

  • Simpeleelle hirvijahtiin menossa ollut Valden saapui seuralaisineen puolenyön aikaan jolloin orkesteri oli panemassa soittimiaan pussiin.
  • Valden halusi kuitenkin soiton jatkuvan jolloin Parkkari ilmoitti, että soittolupa on vain kello 24 asti. Silloin Valden tokaisi: ”Ulko-ovi kiinni ja oveen lappu yksityistilaisuus. Näin tehtiin ja ilonpito jatkui aamuneljään. Kun Valden lähti autoin takin päälle jolloin hän antoi minulle 50 setelin. Metsästäjäporukka ei siis nukkunut sinä yönä yhtään tuntia.

Kova työtahti vaati veronsa. Unto Koukilan selkä alkoi reistailla ja hän katsoi parhaaksi hiljentää vauhtia. Koukila muutti perheineen Ruotsiin ja teki siellä töitä 11 vuoden ajan. 1981 hän palasi Suomeen Turkuun. Perheen viisi lasta jäivät kaikki länsinaapuriin. Turussa vierähti lähes neljännesvuosisata. 2005 Koukilasta ja hänen vaimoistaan tuli jälleen luumäkeläisiä.

Erkki Huopainen muistaa kaiken

Motellin tuloa Luumäelle pidettiin kuusikymmenluvulla erinomaisena asiana kuntalaisten keskuudessa.

Motellin tuloa Luumäelle pidettiin kuusikymmenluvulla erinomaisena asiana kuntalaisten keskuudessa. Mutta varauksetonta kannatusta se ei kuitenkaan saanut. Joukko luumäkeläisiä naisia oli nimittäin sitä mieltä, että motellin myötä alkoholia on tarjolla liian lähellä. Niinpä kunnassa alettiin kerätä nimiä paperiin, jossa vaadittiin, etteivät luumäkeläiset miehet saa päästä viittä kilometriä lähemmäksi motellia.

  • Isäni kuului kuusikymmenluvulla Luumäen kunnanvaltuustoon ja kertoi, että tuo nimilista oli esillä valtuustossakin, kunnallisneuvos Erkki Huopainen valotti.
  • Mitään konkreettisia toimenpiteitä naisten vaatimus ei tietenkään aiheuttanut. Ja siitähän ei päästä mihinkään, että tosiasiassa Luumäellä oltiin otettuja uuden ja erikoisen yrityksen saamisesta kuntaan.
  • Rakentamisen puuhamiehet Olavi Penttilä ja Alpo Kaukasalo teettivät kaavaluonnoksen ja myivät tontin rakennusliikkeelle, joka teetti kaavan. Kunnanvaltuustossa kaksi valtuutettua vastusti kaavan hyväksymistä. Se nyt ei aiheuttanut mitään, mutta sitten alueelta löytyi liito-oravan papanoita ja sillä onnistuttiin viivyttämään rakentamista muistaakseni pari vuotta.
  • Toiminta alueella alkoi 1961 ja ensimmäisessä rakennuksessa oli baari keittiöineen.
  • Kun 1961 rakennelmat laajenivat 1965 motelliksi sen omistaneen Kivijärvi Oy:n perustajat Olavi Penttilä ja Alpo Kaukasalo delegoivat asioiden hoitamisen Luumäellä pojilleen Seppo

Penttilälle ja Jorma Kaukosalolle, Erkki Huopainen kertoi.

  • Olin silloin jo itse mukana kunnan puolesta papereita allekirjoittamassa.

Erikoisen hyvin Huopaisen mieleen on jäänyt motellin vauhdikkaat harjannostajaiset.

  • Meno oli melkoinen ja puolenyön aikaan isännät ilmoittivat, että nyt lähdetään Sommeloon saunomaan. Luumäelläkin oli sauna, mutta meidät haluttiin viedä samaan hotelliketjuun kuuluvaan paikkaan Kuusankoskelle.
  • Itse en ollut kiinnostunut kyseisestä saunomisesta, sillä minulla oli seuraavana aamuna kello 5 lähtö pohjoiseen hiihtämään. Kovassa vauhdissa ollut isäntäväki vakuutti ”kyllä sinut takaisin tuodaan ajoissa” ja niinpä minäkin saunoin Sommelossa. Lähdin mukaan ja selvin päin mukana olleena se oli eräänlainen suoritus sinänsä. Ja kuten oli luvattu, olin puolen viiden aikaan kotona, jossa vaimo oli pakannut pohjoisen matkalla tarvittavat kamppeet laukkuihin.
  • Motellin vauhdikkaassa menossa sattui ja tapahtui. Huopaisen mukaan rahoja kerättiin välillä kaatopaikaltakin.

Jostain syystä rahanippu oli pantu motellin eteisessä olevaan roskakoriin. Talonmies vei roskakorin muiden mukana kaatopaikalle. Kun hän kaatoi sen rahat levisivät tuulessa ympäriinsä. Talonmies keräsi rahoja niin paljon minkä vesisateessa sai käsiinsä vieden ne kotiinsa uunin päälle kuivumaan ja seuraavana päivänä hän luovutti ne Veikko Parkkarille.

Monien muiden tavoin Huopainen oli useaan otteeseen todennut, että motellin ravintolan seisova pöytä oli tasokas ja monipuolinen. Merkittävällä tavalla paikan suosiota nosti ravintolan henkilökunta kohteliaalla esiintymisellään.

  • Kohteliaisuuden lisäksi hyvän pelisilmän omannut henkilökunta osasi tilanteen vaatiessa myös näpäyttää. Sen sai kokea ravintolassa ruokaillut saksalainen seurue, joka syötyään keräsi pöydästä ruokaa kassiinsa. Kun saksalaiset aikoivat poistua, heille sanottiin ”juoma unohtui” ja kaadettiin piimää kassiin, Huopainen kertoi.
Luumäen kunnanvaltuustossa 27 vuotta ja kunnanhallituksen puheenjohtajana 20 vuotta ollut Erkki Huopainen, jos kukaan osaa sanoa, mikä merkitys motellilla oli kunnalle.
  • Luumäkihän suorastaan tunnettiin motellistaan. Toki myös Svinhufvudista.
  • Kunta järjesti useita tilaisuuksia motellilla. Esimerkiksi pikkujoulu pidettiin aina siellä.
  • Eikä tilaisuuksia pitänyt pelkästään Luumäen kunta. Myös monet Kymen läänin tilaisuudet järjestettiin motellilla, sillä Luumäki oli sopivasti läänin keskipiste.
  • Samalla on sanottava, että motelli ei ollut missään vaiheessa riippa kunnalle. Se toimi omillaan.
Kahdeksankymmenluvullahan alkoivat taloudelliset vaikeudet, mutta kunnalta ei pyydetty mitään. Tässä yhteydessä on ehkä paikallaan kertoa kunnanjohtaja Raimo Liikkasen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Erkki Huopaisen johtaman Luumäen saaneen kolmena vuotena Talouskunta-tittelin – eli Luumäki oli hoitanut talouttaan parhaiten Suomessa. Oman maatilan ja kunnan asioiden hoitamisen ohella Erkki Huopainen pyöritti aikanaan viiden vuoden ajan lähes motellin vieressä olevaa, urheiluseura Luumäen Poikien rahasampona toiminutta Risulahden tanssilavaa.
  • Se oli melkoista menoa sekin orkesterien, solistien ynnä muiden asioiden järjestämisineen.
  • Esiintymässä ollut Katri-Helena kysyi minulta loppuillasta voisinko järjestää hänelle hotellihuoneen jostakin läheltä. Motelli oli tietysti vieressä, mutta kuten tavallista kaikki huoneet olivat varattuja. Silloin motellin johtaja tuli apuun luovuttamalla oman huoneensa Katri-Helenan käyttöön.
  • Topi Sorsakoskella puolestaan ei ollut rahaa, mutta hän sai elää motelilla ilmaiseksi korvauksena motellivieraille esiintymisestä.
Innokkaana kalamiehenä tunnettu Erkki Huopainen toimi vuosien ajan Kaakkois-Suomen vapaa-ajankalastajien piirin puheenjohtaja ja samalla lukuisten pilkkikisojen järjestelyjen vetäjänä. Viimeksi hän järjesti kyseisen piirin kisat 2017 helmikuussa. Osanottajia oli 200 ja tukikohtana toimi mikäpäs muu kuin motelli, joka ei vielä tuossa vaiheessa ollut saanut Hotelli Salpa -nimeä.

Tuula Kuningas oli töissä teininä

Pohjoiskarjalainen yrittäjäpariskunta Pekka ja Kaija Seppänen muuttui eteläkarjalaiseksi heidän ryhtyessään Luumäen Motellin vetäjiksi 1972.

Samalla heidän tyttärestään Tuulasta tuli luumäkeläinen.

  • Muuttaminen Kesälahdelta Luumäelle oli ihan mukava juttu. Olin 17-vuotias ja jatkoin koulunkäyntiä Taavetin lukiossa.
  • Kesäaikaan olin pääosan viikoista Kesälahdella ja viikonloppuisin työskentelin motellin kassalla ja vastaanotossa. Kuittikasa kasvoi usein polven korkeudelle. Töitä tehtiin aamusta iltamyöhään, sillä kävijöitä oli koko viikonlopun ajan tungokseen asti.
  • Tilausajoliikenne oli tuolloin ihan valtava. Busseja tuli ja meni koko ajan. Erikoisen hyvin mieleen ovat jääneet Leningradin bussit matkustajineen ja kuskeineen. Muistan kun eräs kuski tuli juoksujalkaa morjestamaan ja huikkasi: ”Jätin mummot autoon”. Koko porukan käyminen motellilla olisi vienyt liian paljon aikaa.

Kahdeksankymmenluvulle tultaessa kävijöiden määrä väheni.

  • Somerharjun paikan avaaminen vei mm. tilausajobussit. Niinpä liiketoiminta hiipui ja vanhempani päättivät luopua motellin pitämisestä.

Motellin myötä Tuula juurtui Luumäelle. Vartuttuaan hän avioitui ja nykyisin Tuula Kuningas on tunnettu ja menestyvä yrittäjänainen. Motellin naapurissa oleva Kahvi-Pakari on hänen omistuksessaan.

Eila Parkkari jatkoi miehensä jalanjäljissä

Motellin vetovastuu vaihtui 1972 kun kesälahtelaisen yrittäjäpariskunta Pekka ja Kaija Seppänen astui johtoon

Nimikin vaihtui useampaan kertaan. Luumäen Moottorihotellina mentiin kahdeksankymmenluvun puoliväliin asti. Tuolloin hotellin johtajana toiminut Pekka Heikkinen haki vanhaa tunnelmaa uudemmilla keinoilla.

Heikkisen käynnistämässä remontissa moottorihotelli laajeni Kivijärven suuntaan. Niinpä uusi saunaosasto tehtiin ravintolasalin kohdalle järveen viettävään rinteeseen.

Remontin jälkeen motellilla oli ajan vaatimin mukavuuksin varustettuja huoneita 37, joissa vuodepaikkoja oli 74. Lisävuoteiden avulla pystyttiin tarjoamaan 90 vuodepaikkaa. Uusittuun kahvilaosaan tuli 140 paikkaa sekä sen yhteyteen noin 50 hengen oluttupa.

Uudistuneen moottorimotellin päätoimipaikkana oleva ravintolasali koki myös kasvojen kohotuksen. Uusitun ravintolasalin yhteyteen valmistui 40 hengen maisemakabinetti.

Remontin tekeminen tuli maksamaan yli 11 miljoonaa markkaa.

Heikkinen halusi uusitulle motellille uuden nimen. Nimikilpailun, johon tuli lähes 1400 ehdotusta, jälkeen nimeksi valittiin Maisemahotelli Kastelli.

Remontin teetti rakennustyöyhteenliittymä Kaukasalo/Penttilä ja heidän jälkikasvunsa muodostamat yhtiöt. Kastellin lisäksi samaan hotelliketjuun kuuluivat tuolloin Kymen Motelli Karhulassa, Hotelli Tallukka Vääksyssä, Porvoon Seurahovi, Hotelli Sommelo Kuusankoskella ja Hotelli Kumpeli Heinolassa.

Kastellin avajaiset pidettiin 1986 vappuna. Pekka Heikkinen markkinoi uudistunutta hotellia paremman palvelun kokous-, viihde- ja liikemieshotellina, joka oli lähellä Lappeenrantaa.

Kotimaisten kävijöiden määrä väheni huolestuttavasti. Esimerkiksi vuosituhannen vaihtuessa suurin osa juhlijoista oli venäläisiä.

Sittemmin hotellin johtaminenkin siirtyi venäläisiin käsiin Kirill Issaevin pestautuessa Kastellin yrittäjäksi.

Iso remontti ja uusi nimi

Kuusikymmenluvun viimeisten viiden vuoden ja seitsemänkymmenluvun alkuvuosien huikean menestyksen jälkeen motellin suosio alkoi hiipua.

Luumäen Moottorihotellina mentiin kahdeksankymmenluvun puoliväliin asti. Tuolloin hotellin johtajana toiminut Pekka Heikkinen haki vanhaa tunnelmaa uudemmilla keinoilla.

Heikkisen käynnistämässä remontissa moottorihotelli laajeni Kivijärven suuntaan. Niinpä uusi saunaosasto tehtiin ravintolasalin kohdalle järveen viettävään rinteeseen.

Remontin jälkeen motellilla oli ajan vaatimin mukavuuksin varustettuja huoneita 37, joissa vuodepaikkoja oli 74. Lisävuoteiden avulla pystyttiin tarjoamaan 90 vuodepaikkaa. Uusittuun kahvilaosaan tuli 140 paikkaa sekä sen yhteyteen noin 50 hengen oluttupa.

Uudistuneen moottorimotellin päätoimipaikkana oleva ravintolasali koki myös kasvojen kohotuksen. Uusitun ravintolasalin yhteyteen valmistui 40 hengen maisemakabinetti.

Remontin tekeminen tuli maksamaan yli 11 miljoonaa markkaa.

Heikkinen halusi uusitulle motellille uuden nimen. Nimikilpailun, johon tuli lähes 1400 ehdotusta, jälkeen nimeksi valittiin Maisemahotelli Kastelli.

Remontin teetti rakennustyöyhteenliittymä Kaukasalo/Penttilä ja heidän jälkikasvunsa muodostamat yhtiöt. Kastellin lisäksi samaan hotelliketjuun kuuluivat tuolloin Kymen Motelli Karhulassa, Hotelli Tallukka Vääksyssä, Porvoon Seurahovi, Hotelli Sommelo Kuusankoskella ja Hotelli Kumpeli Heinolassa.

Kastellin avajaiset pidettiin 1986 vappuna. Pekka Heikkinen markkinoi uudistunutta hotellia paremman palvelun kokous-, viihde- ja liikemieshotellina, joka oli lähellä Lappeenrantaa.

Kotimaisten kävijöiden määrä väheni huolestuttavasti. Esimerkiksi vuosituhannen vaihtuessa suurin osa juhlijoista oli venäläisiä.

Sittemmin hotellin johtaminenkin siirtyi venäläisiin käsiin Kirill Issaevin pestautuessa Kastellin yrittäjäksi.

Velkataakka kasvoi liian suureksi

Hintavat remontit ja kiristynyt kilpailu asiakkaista pudotti Kastellin käyttöasteen alle puoleen.

Samalla alkoi liikkua huhuja Kastellin myymisestä. Hotellin omistaneen hotelliketjun toimitusjohtaja Jorma Kaukasalo kiisti huhut ja kertoi Kastellin etsivän yhteistyökumppania. Elettiin vuoden 1991 loppua ja tuossa vaiheessa 25 henkilöä työllistäneessä hotellissa jouduttiin turvautumaan vapaaehtoisiin lomautuksiin.

Velkataakka oli kasvanut huolestuttavan suureksi. Kesällä 1993 Kiinteistö Oy Kivijärvi, jonka ykköspaikka oli Maisemahotelli Kastelli, haki itsensä konkurssiin. Velat olivat 36,7 miljoonaa ja varat 16,1 miljoonaa markkaa. Suurin velkoja oli Haminan seudun osuuspankki, jolla oli saatavia noin 20 miljoonaa. Toiminta kuitenkin jatkui uuden yhtiön, Niccen Oy:n johdolla, jonka toimitusjohtaja Seppo Nikkinen oli myös Kiinteistö Oy Kivijärven toimitusjohtaja.

Hotelli- ja ravintolahenkilökunnan liiton kanssa sukset menivät ristiin ja asioita selviteltiin oikeudessa, jossa hotellin konkurssipesä tuomittiin korvauksiin.

Brasialaiset tanssitytöt tulivat

Taloudelliset vaikeudet eivät näkyneet ulospäin Kastellin toiminnassa.

Asiakkaiden käytössä oli tavanomaisten hotelli ja ravintolapalvelujen lisäksi Kymen läänin ainoa seksibaari. Ravintolasalissa, joka oli auki aamuneljään, oli kesällä 1993 asiakkaille tarjolla vähäpukeisten naisten tanssiesityksiä. Privaatissa tanssijatar riisuutui lopuistakin vaatteistaan. Sen hinta oli 150 markkaa. Ja menestys oli taattu. Kävijöitä oli joka puolelta Kymen lääniä. Viikonloppuisin tulijoita oli niin runsaasti, että sisäänpääsyä joutui jonottamaan.

Erikoisen huolellisesti henkilökunta joutui valvomaan toimintaa kun Private show pyöri verhon takana. Tanssijoina olleet brasialaiset Angelica, Sandra ja Camilla eivät olleet mitä tahansa ilotyttöjä, vaan tanssin ammattilaisia, jotka olivat ylpeitä ammatistaan.

Angelican, Sandran ja Camillan mukaan suomalaiset miehet olivat ujoja ja sulkeutuneita eivätkä uskaltaneet tanssia heidän kanssaan.

Mikäli halusi lähempää tuttavuutta naisten kanssa, niin sitäkin Luumäeltä löytyi. Ilman syytä Kastellin kupeessa ollutta rakennusta – Impilinnaa – ei kutsuttu ilotaloksi. Talon asiakkaista ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa.

Yli-innokkaita ihailijoita riitti

Yhdeksänkymmenluvun alussa Maisemahotelli Kastellissa ovimiehenä toiminut Jari Nikunen katseli jotakuinkin aina ihan jotain muuta kuin maisemia.
Hänen pääasiallinen tai ainakin hupaisimmat muistot jättänyt työpaikkansa oli nimittäin hotellin seksibaarin ovella.
  • Myin lippuja sisään tulijoille, ja huolehdin järjestyksenpidosta. Asiakaskunnassa oli kaikenlaista kävijöitä. Tietyt henkilöt sammuivat pöytään, mutta olivat muuten harmittomia, Luumäellä Lakuna paremmin tunnettu Piirainen kertoi.
  • Eniten töitä aiheutti tanssityttöjen turvallisuudesta huolehtiminen. Joukossa oli kaikenlaisia kaheleja, joiden kaikkia oivalluksia oli vaikea ennakoida.
  • Tanssityttöjen huoneiden numeroilla riitti kysyjiä. Niitä ei tietenkään annettu. Kerran eräs vahvasti päihtynyt mies oli onnistunut saamaan jonkun tytön huoneen numeron ja meni pyrkimään sisään. Kun ovi ei auennut housut kintussa ollut mies kävi käytävälle oven eteen selälleen jalkaterät ovessa. Näin hän uskoi heräävänsä – jos sattuisi nukahtamaan – kun ovi avattaisiin. Tätä onnistumista hänelle ei kyllä suotu.
  • Seksibaari oli hyvin suosittu ja järjestystä valvottiin tarkasti. Olin töissä tiistaista lauantaihin joka ilta. Sunnuntai ja maanantai olivat vapaapäiviäni. Silloin tuli käytyä muutaman kerran johtajan kanssa viihteellä. Meitä järkkäreitä oli kolme. Minä olin seksibaarin ovella ja kaksi pääovella, joka oli erillinen loossi.
  • Brasilialaiset tanssitytöt olivat innokkaita saunojia. Löylyä ei kuitenkaan saanut lyödä, koska tytöt pelkäsivät silikonirintojensa sulavan.
  • Yhtäkaikki elämänmeno Luumäellä oli tuolloin hupaisaa aikaa, jota voi hymyssä suin muistella.

Seppo Nikkanen avasi ihka uudet ovet

Maisemahotelli Kastelli koki olemassaolonsa räväkimmät muutokset Seppo Nikkasen toimiessa sen johtajana 1989-96.
Nikkanen ei jäänyt päivittelemään kävijämäärien hiipumista vaan avasi ihka uudet ovet hotellissa. Suomen ensimmäinen seksibaari avattiin Helsingissä, mutta Luumäki tuli heti toisena. Se herätti huomiota ympäri Suomen ja asiasta kerrottiin kaikissa tiedotusvälineissä televisiota myöten.
  • Se oli hemmetin hauskaa aikaa. Piha oli jatkuvasti täynnä autoja. Se tiesi sitä, että töitä oli valtavasti, mutta onnistuin vetämään Kastellin ylös suosta, Nikkanen paalutti.
  • Aloitin puhtaalta pöydältä. Liikevaihto oli silloin 3,7 miljoonaa markkaa ja nostin sen lähes 12 miljoonaan.
  • Hotellin pyörittäminen kovassa kilpailutilanteessa oli rankkaa hommaa. Kynttilä paloi molemmista päistä ja terveys olisi varmaan mennyt, jos en olisi älynnyt lopettaa.

Pertti Timonen aloitti keskiviikon tanssi-illat

EeKoon majoitus-ja ravintolatoiminnan johtajana 1993-2015 toiminut ja nykyisin vastaavassa tehtävässä Osuuskauppa Hämeenmaassa Lahdessa työskentelevä Pertti Timonen toimi Maisemahotelli Kastellin johtajana 1987-89.
  • Silloin elettiin ravintola-alan huippuvuosia, todellista kulta aikaa. Asiakkaitta oli ja bisnes kukoisti, Timonen tiivisti.
  • Kastellin toiminnan pyörittäminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä juuri ennen minun tuloani tehdyn hotellin mittavan laajennuksen vuoksi omistajat olivat ahtaalla taloudenpidon kanssa. Rakentamiskulut olivat kasvaneet odotettua suuremmiksi, vaikka rakentajana oli omistajiin kuuluva rakennusliike Penttilä.
  • Talouden tervehdyttämiseksi minun piti ryhtyä saneeraamaan. Pystyäkseni hoitamaan tehtävät mahdollisimman hyvin muutin perheeni kanssa Luumäelle.
Timosen mukaan ravintolatoiminta oli Maisemahotelli Kastellin tukijalka.
  • Kuutostien kulkijoiden käynnit olivat ravintolalle ja samalla koko yritykselle hyvin merkittävä tekijä.
  • Viikonloppuisin ei ollut asiakkaista pulaa. Silloin oli ravintolassa tanssia ja menoa tahditti usein joku ajan huipuista Kirkasta lähtien.
  • Mutta uuttakin piti keksiä. Asiaa pohdittuamme päätimme aloittaa tanssi-iltojen järjestämisen keskiviikkona. Suuntasimme tuon illan varttuneemmalle väelle. Niinpä esiintymässä oli Eino Grön, Reijo Taipale ynnä muut kokeneet artistit.
  • Kävijöitä oli paljon, joukossa runsaasti paikallisia ja voidaankin sanoa, että kahdeksankymmenluvun lopulla Kastellista oli tullut luumäkeläisten olohuone.

Tarkasti asiat muistavalla Pertti Timosella on monta metkaa muistoa Luumäen ajoilta. Yksi erikoisempia liittyy kahdeksankymmenluvun puolivälissä tapahtuneeseen tulipaloon.

  • Eräs asiakkaana ollut rouvashenkilö oli ihastunut yhteen orkesterin soittajaan ja pyrki lähempään tuttavuuteen. Kyseinen soittaja ei kuitenkaan ollut kiinnostunut, mennen soittamisen päätyttyä nopeasti huoneeseensa. Rouva ei kuitenkaan hellittänyt kipaisten oven taakse koputtelemaan.
  • Kun ovi ei auennut innokas ihailija haki kasan lakanoita ja tuikkasi ne tuleen. Palokunnan saavuttua tulipalon aiheuttanut nainen oli korkokengät jalassa kuutostiellä ohiajaville huitomassa. Mahtoi olla melkoista nähtävää.

Timonen jätti Kastellin yhdeksänkymmenluvun alussa tultuaan valituksi Lappeenrannan Cumuluksen johtajaksi.

Sirpa Heikkinen varusti idästä tulleet tanssitytöt

Hotelliemännän työnkuvaan kuuluu monia erilaisia tehtäviä – jopa hyvin erikoisia.

Sirpa Heikkinen koki sen konkreettisesti kahdeksankymmenluvun lopulla joutuessaan hankkimaan tanssiryhmälle näyttävät esiintymisasut.

  • Kaukaa itänaapurista saapuneeseen tanssiryhmään kuului kahdeksan tyttöä ja kaksi miestä. Kaikkien asut olivat sellaisia, ettei heitä voinut päästää sellaisina esiintymään, Sirpa Heikkinen kertoi.
  • Johtaja Pekka Heikkinen käski minun hankkia kunnolliset asut kaikille. Niinpä minun piti lähteä tanssiryhmän kanssa Lappeenrantaan vaateostoksille. Se oli melkoinen homma kun ei ollut yhteistä kieltä. Kukaan tulijoista ei puhunut muuta kuin venäjää ja minä taas en osannut sitä. Mutta kyllä me löysimme näyttävät asut kauniita alusvaatteita myöten.

Sirpa Heikkinen aloitti hotelliemäntänä Luumäellä vuosien 1984-85 vaihteessa.

  • Tein aluksi pelkkiä aamuvuoroja. Hotellissa oli tehty iso remontti ja sitä myytiin vilkkaasti kokous- ja perhelomahotellina.
  • Vuosikymmenen lopussa kävijöiden määrä alkoi hiipua ja johtajakin vaihtui.
  • Seppo Nikkasen otettua johtajan tehtävät alettiin puhua seksibaarista. Ja sellainenhan sitten tuli. Ja tulivat tanssiryhmät, joista siis yhden vaatetinkin.
  • Seksibaari kiinnosti ja moni pysähtyi Luumäelle. Niin kävi myös taksina toimivan mieheni asiakkaille, jotka hän haki Kouvolasta tarkoituksena viedä miehet Lappeenrantaan. Matkanteko keskeytyi kuuden tunnin ajaksi miesten viihdyttäessä itseään seksibaarissa.
  • Seksibaari toi asiakkaita, mutta sen myötä menetettiin kävijöitä. Kokoukset vähenivät ja äitienpäivälounaallekin tuli aikaisempaa vähemmän ruokailijoita.

Puolenkymmentä vuotta Maisemahotelli Kastellissa olivat Sirpa Heikkiselle mielenkiintoista aikaa.

  • Kastelli oli hyvin erikoinen työpaikka. Yhtään samanlaista päivää ei noiden vuosien aikana ollut. Esimerkiksi passi piti olla joka päivä mukana. Johtaja saattoi nimittäin sanoa minä päivänä tahansa, että nyt lähdetään hakemaan tanssityttöjä itänaapurista. Ja se tiesi käyntiä Leningradissa, jonka nimi muuttui 1991 Pietariksi. Kerran olin mukana kun tanssitytöt haettiin Viipurista.
  • Se oli sellaista aikaa. Lopetin reissaamisen kun sain töitä kotikaupungista Lappeenrannasta.

Poliisit tarjoilijoina Veikon nimipäivänä

Tammikuun 9. päivä oli aikanaan Luumäen Motellin henkilökunnalle todellinen vuoden tapaus.
  • Motellin johtaja Veikko Paakkari järjesti joka vuosi nimipäivänään henkilökunnalleen ja parhaille asiakkailleen kestityksen, jonka muistan vieläkin oikein hyvin, Luumäellä 24 vuotta työskennellyt Mirjam Salmi jutteli hymyillen.
  • Talo oli täynnä ja pöydistä ei puuttunut mitään. Tarjoilijoina toimivat siviiliasuiset poliisit ja niinpä me tarjoilijatkin istuimme passattavina. Tosin töissäkin sai olla jos halusi, mutta ainakin minä valitsin vapaapäivän.
  • Nimipäiväsankarille tuoduista lukuisista lahjoista parhaiten mieleen on jäänyt kauppaedustajien ojentama kivinen taulu, joka ripustettiin ravintolan seinälle.

Samalla Mirjam Salmi monien muiden tapaan vakuutti Veikko Parkkarin ja hänen vaimonsa Eilan ajan olleen Luumäen Motellilla oikein hyvää aikaa.

  • Parkkarit olivat kumpikin hyviä työnantajia, joiden johdolla asiat sujuivat mallikkaasti.
  • Silloin kävijöitä oli ajoittain niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet sisään. Kerrankin seitsemän linja-autolastillista oli tulossa, mutta eihän se onnistunut.

Mirjam Salmen pestautuminen Luumäen Motellin työntekijäksi kuusikymmenluvun lopulla tapahtui enemmän ja vähemmän erikoisella tavalla.

  • Olin menossa Lahteen työnhakuun kun linja-auto pysähtyi motellilla. Menin muiden mukana sisälle, mutta kun tulin takaisin näin linjurista vain takavalot. Manaillessani myöhästymistäni motellin henkilökunnalle minulle tarjottiin tarjoilijan paikkaa. En innostunut asiasta ja se jäi silloin siihen.
  • Sittemmin kävin Lahdessa ja sain työpaikan. Ollessani Lahteen lähdössä äitini sairastui, ja toivoi etten muuttaisi niin pitkän matkan päähän hänestä. Kun sitten Eila Parkkari otti yhteyttä ja tarjosi työpaikkaa, niin sitten minusta motellilainen.

Työpaikan myötä Mirjam Salmi löysi Luumäeltä aviomiehen.

  • Näin mieheni ensimmäisen kerran 1972 kun olin motellin kampaamossa. Kysyin kukas tuo mies on ja minulle sanottiin hänen olevan Pekka Salmi, joka on motellin Mimmi-laivan kippari. Siitä se alkoi ja menimme naimisiin. Aikanaan saimme pojan.
  • Pekan kipparoima 40 paikkainen Mimmi seilasi Kivijärvellä sekä päivällä että illalla ja joskus yölläkin tehden risteilyjä mm. Lemin rantaan.
  • Laivasta ja sen matkustajista huolehtimisen lisäksi mieheni osallistui myös muihin töihin tehden mm. kinkkuja Parkkarin sikalan sioista.

Viimeisiä aikojaan Luumäellä Mirjam Salmi ei kaipaa.

  • Kaikki muuttui yhdeksänkymmenluvulla. Asiakkaat vähenivät huolestuttavasti. Tehtiin iso remontti ja hotellia johtanut Pekka Heikkinen yritti vauhdittaa liiketoimintaa. Niin teki myös häntä johtajana seurannut tullut Pertti Timonen. Heidän kanssaan oli hyvä työskennellä, mutta heidän jälkeensä piti mennä oikeuteen asti palkkarahat saadakseen.
  • Silloin oli parasta jättää Maisemahotelli Kastelli seksibaareineen taakseen.

Ceausescu ei ehtinyt maistaa karhupaistia

Kesä- heinäkuun vaihteessa 1971 oli Luumäen Motellilla pantu paikat viimeisen päälle kuntoon.

Ja heinäkuun 2. päivänä viimeisenä silauksena pääoven edustalle oli vedetty pitkä punainen matto. Kaikki olivat valmiina vastaanottamaan Lappeenrantaan ja Imatralle vierailemaan menossa olleen Romanian presidentin Nicolea Ceausescun seurueineen ja isäntineen.

Odotusaika venyi ja kun autosaattue vihdoin saapui, se pysähtymisen sijaan ajoi ohi tyytyen vain vilkuttamaan turha työtä tehneille odottajille.

Yksi pettyneistä oli motellin keittiössä arvovieraille ruokaa valmistanut Tuula Miekka.

  • Pääruokana oli karhupaisti, joka oli toimitettu meille Rovaniemeltä lentokoneella, Tuula Vihtonen o.s. Miekka kertoi.
  • Ohiajo harmitti meitä kaikkia. Erikoisen paljon se kismitti motellin johtoa. Hovimestari Heikki Saastamoinen sanoi heti, että tämä juttu pitää korvata. Ja tietääkseni ainakin jonkinlainen korvaus saatiin.
  • Mielestäni ruokailun tilaaminen osoitti vieraan valtion presidentin vierailun järjestelyistä vastanneen valtiovallan arvostavan Luumäen motellia.

Vaikka Ceausescun käynti jäi väliin, ei asiakkaista ollut pulaa sinä aikana, minkä Tuula Miekka oli motellin keittäjänä.

  • Kotimaisia kuuluisuuksia oli erikoisen paljon silloin kun Juhani Ahon romaaniin perustuvaa Rautatietä filmattiin Pulsan asemalla.
  • Näyttelijöistä esimerkiksi Elsa Turakainen vietti muutaman kerran lomansa motellin vieraana.

Tuula Miekka oli yksi motellin pitkäaikaisimmista työntekijöistä.

  • Aloitin työt vappuna 1963. Kävijöitä oli jatkuvasti tungokseen asti ja se tiesi työntäyteisiä päiviä, iltoja ja öitä myös meille keittiötyöntekijöille. Teimme tilattuja annoksia ja pidimme huolen siitä, että seisovassa pöydässä riitti tarjottavaa.
  • Ehkä kaikkein kovinta oli meno joka vuosi Imatran ajojen aikaan, sillä kahvila ja baari olivat auki aamukuuteen asti.
  • Vuoden 1976 alussa minusta tuli Luumäen kunnan työntekijä ja työpaikkani oli Taavetissa.